Alanteen pirtti

Alanteen pirtti

Museon päärakennus, Alanteen talo, on siirretty paikalle Alanteenjärven rannasta. Talon paikka oli Emäjoesta Vuokkiin ja Vienaan vievän vesireitin alussa. Vesireitit olivat menneinä vuosisatoina tärkeitä liikkuville ihmisille. Suomussalmelta pääsi vuosisatoja sitten vesiteitä pitkin Ouluun, merelle saakka. Keväisin ja kesäisin tämä Alanteen talon ohi kulkeva vesireitti oli vilkkaassa käytössä ja talo oli suosittu yöpymispaikka kulkijoille. Keväisin Vienasta saapui noin 20 venekuntaa kerrallaan taloon, josta Alanteen miehet laskivat heidän veneensä alaspäin Emäjoen koskia. Vienan runomiesten tarinat täyttivät suuren savupirtin iltaisin kun kulkukauppiaat lepäsivät pirtissä. Ilmari Kianto kirjoittaa Vuokin reististä matkakertomuksessaan vuodelta 1909: ”Näillä Vienan rajaisilla erämaisemilla on vuosisatoja pitkään ollut oma historiansa, ei kukaan oppinut ole entisten piilo- ja pakopirttien salaisuuksia kirjoihin merkinnyt. Vuokin lävitse on jo muinaisina aikoina vaeltanut kaukaisia muukalaisia, sehän on yksi Arkangelin sivuporteista, vesireitti Vienan puoleisiin sydänmaihin.” 

1700-luvulla taloon oli sijoitettu sotilaita, talon mailla oli oma rakennus sotilaille. Perimätiedon mukaan iso ja pikkuvihan aikaan talon lähellä olleessa Murhinimessä käytiin taisteluja. Rannalla sijainneen vartioaitan ovi on säilynyt. Nykyisin vartioaitan ovi sijaitsee Karhulanvaaran koululla. Vartioaitassa on teksti: ”Maacunan kansa seisoi wahhia 1742”.

Astuessasi Alanteen pirttiin voit aistia savun tuoksun. Vuosisataa vanhat hirret ovat tummuneet käytössä. Talon vanhin osa 1700-luvun lopulta oleva savupirtti on aikakautensa rakennuksesi todella kookas. Ennen rakennuksia laajennettiin mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan. Alanteen talon kaksi kamaria valmistuivat vuonna 1852. Pirtiksi kutsutun avoimen tilan seinissä voit nähdä savun tummentamat paksut hirret, joissa näkyy hirren veistäjien työkalujen jäljet. Mustuneet hirret ovat tummuneet lämmityksen yhteydessä. Aikakautena ei käytetty vielä savupiippuja, vaan rakennukset lämmitettiin avoimilla uuneilla.

1800-luvulla se toimi nimismiehen virkatalona. Onpa talossa pidetty koulua ja lastenkotiakin 1900-luvulla. On sanottu, että vanhat hyvät haltijat ovat varjelleet taloa viime sotienkin ajan säilyttäen tämän talon, jonka hirret ovat kuulleet ihmisten tarinoita satojen vuosien ajan.

Alla Ruotsin vallan aikana tehty Kajaaniporin lääninkartta vuodelta 1650. Lääninkarttoja tehtiin muun muassa kruunun verosuunnittelun tueksi ja vesistöjen kartoittamiseksi. Kartasta on ympyröity Kiannan vesistö (nykyinen Kiantajärvi). Oikean puolimmaisessa kuvassa on nuolella merkitty Alanteen verotalon sijainti Alanteenjärven rannalla. Kartasta voi erottaa helposti Alanteen talon vierestä kulkeva Vuokin vesistön, jonka kautta päästiin liikkumaan vesiteitse Venäjälle, Vienan Karjalaan. Ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat Suomussalmelle todennäköisesti 1600-luvun vaihteessa. Vuoden 1605 verollepanossa näkyy Vuokkijärvellä kolme taloa. Janne Tiikkajan, sekä Matti ja Paavali Tapion talot. Wuokin Alande, taloa asutti Janne Tiikkaja, tilaa sanottiin omistajan mukaan Tiikkajalaksi. Myöhemmin tilan nimeksi tuli Alanne ja se siirtyi Heikkisten suvun haltuun.

kartta_pieni
Lääninkartta, Kajaaniborin lääni, Claes Claeson, 1650.
kartta2_pieni
Kartta: Kajaaniporin lääninkartta vuodelta 1650.

 

pirtti_pieni
Kuvassa hautajaisväkeä Alanteentalon edustalla 1940-luvulla. Kuva on mahdollisesti Alanteen talon sodassa kaatuneen Einari Heikkisen muistotilaisuudesta 27.7.1941. Nuori Saimi-leski jäi yksin neljän pienen lapsensa kanssa. Talossa asuivat myös vanha emäntä ja isäntä Leena ja Jooseppi Heikkinen. Kuva ja tiedot: Reijo Materon valokuva-arkistoinen,
kuva_-tiina-helttunen
Alateen talon entinen asukas, Kalle Heikkinen, kertoi kesällä 2016 että heidän kodissaan ei ollut koskaan lukkoja, tämä kertoi siitä, että heillä kulkijat toivotettiin tervetulleiksi. Kuva: Tiina Helttunen

 

Kainuulaisten elämäntapoja tutkinut Samuli Paulaharju toteaa kainuulaisista taloista näin vuonna 1922: ”Leveät penkit ovat pitkin seinänviertä ja peränurkassa pitkä pöytä. Pirtin lukuisilla orsilla on kaikilla oma tehtävänsä. Paksut orret oven yläpuolella ovat halko-orsia ja tarvispuiden kuivaustelineitä, päreorret kasinassa päreitä varten, koukkorsi lieden päällä patakoukun ripustimena, kinnasorrret keskipirtillä kintaiden kannattajina, sitten on vielä leipäortta, tupakkiortta sekä monia vaaterorsia huiveille, esiliinoille, hameille ja muillekkin pukineille.” Paulaharjun mukaan kainuulainen asuinrakennus käsitti asuinpirtin ja eteispirtin eli eteisen, jonka välissä oli porstua. Porstuan perässä kamari, jos toinenenkin jossa oli köökki, eli keittiö. Huoneita rakennettiin usein eri aikoina, joten huonekorkeus saattoi vaihdella. Alanteen pirtissä huonekorkeus on päätä huimaava, porstua ja kammarit sen sijaan ovat reilun kahden metrin korkuisia.

Teksti: Martti Manner, Alanteen pirtti – Suomussalmen kotiseutumuseo Kirkkoniemessä, teoksesta Suomussalmi, toim. Hannes Kemppainen, 1968. Samuli Paulaharju, Kainuun mailta, 1922. Kalle Heikkinen, 2016, Heikkisten sukukokous. Ilmari Kianto, Vuokkia vaeltamassa, matkakertomus, Pohjois-Pohjalaisen osakunnan Jouko-kirja, 1910.

pirtti_sisalta_pieni
Alanteen savupirtin pöytä ja penkit ovat alkuperäisestä Alanteen pirtistä. Pöydän päässä on patapölkky, pölkyn päällä olevasta padasta tarjoiltiin ruokaa isolle perheelle ja vierailijoille. Vanhan savupirtin hirsiseinistä näkee savupirtin nokiset jäljet. Kuva: Tiina Helttunen
Kuva: Tiina Helttunen
Alanteen talon uusimmassa osassa on alakerrassa kaksi huonetta ja yläkerrassa yksi huone. Toinen alakerran huoneista on ollut alunperin keittiönä, toinen makuuhuoneena. Kuva: Tiina Helttunen