Alanteen pirtti

Alanteen pirtti

Museon päärakennus, Alanteen talo, on siirretty paikalle Alanteenjärven rannasta. Talon paikka oli Emäjoesta Vuokkiin ja Vienaan vievän vesireitin alussa. Vesireitit olivat menneinä vuosisatoina tärkeitä liikkuville ihmisille. Suomussalmelta pääsi vuosisatoja sitten vesiteitä pitkin Ouluun, merelle saakka. Keväisin ja kesäisin tämä Alanteen talon ohi kulkeva vesireitti oli vilkkaassa käytössä ja talo oli suosittu yöpymispaikka kulkijoille. Keväisin Vienasta saapui noin 20 venekuntaa kerrallaan taloon, josta Alanteen miehet laskivat heidän veneensä alaspäin Emäjoen koskia. Vienan runomiesten tarinat täyttivät suuren savupirtin iltaisin kun kulkukauppiaat lepäsivät pirtissä. Ilmari Kianto kirjoittaa Vuokin reististä matkakertomuksessaan vuodelta 1909: ”Näillä Vienan rajaisilla erämaisemilla on vuosisatoja pitkään ollut oma historiansa, ei kukaan oppinut ole entisten piilo- ja pakopirttien salaisuuksia kirjoihin merkinnyt. Vuokin lävitse on jo muinaisina aikoina vaeltanut kaukaisia muukalaisia, sehän on yksi Arkangelin sivuporteista, vesireitti Vienan puoleisiin sydänmaihin.” 

1700-luvulla taloon oli sijoitettu sotilaita, talon mailla oli oma rakennus sotilaille. Perimätiedon mukaan iso— ja pikkuvihan aikaan talon lähellä olleessa Murhiniemessä käytiin taisteluja. Rannalla sijainneen vartioaitan ovi on säilynyt. Nykyisin vartioaitan ovi sijaitsee Karhulanvaaran koululla. Vartioaitassa on teksti: ”Maacunan kansa seisoi wahhia 1742”.

Astuessasi Alanteen pirttiin voit aistia savun tuoksun. Vuosisataa vanhat hirret ovat tummuneet käytössä. Talon vanhin osa, 1700-luvun lopulta oleva savupirtti, on aikakautensa rakennukseksi todella kookas. Ennen rakennuksia laajennettiin mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan. Alanteen talon kaksi kamaria valmistuivat vuonna 1852. Pirtiksi kutsutun avoimen tilan seinissä voit nähdä savun tummentamat paksut hirret, joissa näkyy hirren veistäjien työkalujen jäljet. Mustuneet hirret ovat tummuneet lämmityksen yhteydessä. Aikakautena ei käytetty vielä savupiippuja, vaan rakennukset lämmitettiin avoimilla uuneilla.

1800-luvulla Alanne toimi nimismiehen virkatalona. Onpa talossa pidetty koulua ja lastenkotiakin 1900-luvulla. On sanottu, että vanhat hyvät haltijat ovat varjelleet taloa viime sotienkin ajan säilyttäen tämän talon, jonka hirret ovat kuulleet ihmisten tarinoita satojen vuosien ajan.

Alla Ruotsin vallan aikana tehty Kajaaniporin lääninkartta vuodelta 1650. Lääninkarttoja tehtiin muun muassa kruunun verosuunnittelun tueksi ja vesistöjen kartoittamiseksi. Kartasta on ympyröity Kiannan vesistö (nykyinen Kiantajärvi). Oikean puolimmaisessa kuvassa on nuolella merkitty Alanteen verotalon sijainti Alanteenjärven rannalla. Kartasta voi erottaa helposti Alanteen talon vierestä kulkeva Vuokin vesistön, jonka kautta päästiin liikkumaan vesiteitse Venäjälle, Vienan Karjalaan. Ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat Suomussalmelle todennäköisesti 1600-luvun vaihteessa. Vuoden 1605 verollepanossa näkyy Vuokkijärvellä kolme taloa; Janne Tiikkajan, sekä Matti ja Paavali Tapion talot. Wuokin Alandetta, jota asutti Janne Tiikkaja, sanottiin omistajansa mukaan Tiikkajalaksi. Myöhemmin tilan nimeksi tuli Alanne ja se siirtyi Heikkisten suvun haltuun.

Kainuulaisten elämäntapoja tutkinut Samuli Paulaharju toteaa kainuulaisista taloista näin vuonna 1922: ”Leveät penkit ovat pitkin seinänviertä ja peränurkassa pitkä pöytä. Pirtin lukuisilla orsilla on kaikilla oma tehtävänsä. Paksut orret oven yläpuolella ovat halko-orsia ja tarvispuiden kuivaustelineitä, päreorret kasinassa päreitä varten, koukkorsi lieden päällä patakoukun ripustimena, kinnasorrret keskipirtillä kintaiden kannattajina, sitten on vielä leipäortta, tupakkiortta sekä monia vaaterorsia huiveille, esiliinoille, hameille ja muillekkin pukineille.”

Paulaharjun mukaan kainuulainen asuinrakennus käsitti asuinpirtin ja eteispirtin eli eteisen, jonka välissä oli porstua. Porstuan perässä kamari, jos toinenkin jossa oli köökki, eli keittiö. Huoneita rakennettiin usein eri aikoina, joten huonekorkeus saattoi vaihdella. Alanteen pirtissä huonekorkeus on päätä huimaava, porstua ja kammarit sen sijaan ovat reilun kahden metrin korkuisia.

Teksti: Martti Manner, Alanteen pirtti – Suomussalmen kotiseutumuseo Kirkkoniemessä, teoksesta Suomussalmi, toim. Hannes Kemppainen, 1968.
Samuli Paulaharju, Kainuun mailta, 1922. Kalle Heikkinen, 2016, Heikkisten sukukokous.
Ilmari Kianto, Vuokkia vaeltamassa, matkakertomus, Pohjois-Pohjalaisen osakunnan Jouko-kirja, 1910.