Olipa kerran Manta, Tauriaisen tytär, joka liikkui aina yksin, kävellen tai hiihtäen. Manta asusteli autioissa syrjäisissä taloissa ja välillä talollisten nurkissa. Taloon tullessaan hän saattoi sanoa, että oli meillä lysti, vaikka hän oli hiihdellyt aivan yksinään. Mantalla oli puolivillaisen hameen alla isot taskut ja niissä hän säilytti kaikki tavaransa, koko omaisuutensa, taikapussit ja muut – niin kylänväki uskoi. Talossa ollessaan hän jutteli mukavia, polkaisi joskus rukin tavallista kovemmin käyntiin. Manta asteli tavallisesti joulun alla taloon. Hän tiesi että sika oli teurastettu ja joululeipomuksen leivottu. Tullessaan hän toi kesällä poimimiaan vattuja, jotka oli säilönyt peltipurkkiin. Näin oltiin molemmin puolin tyytyväisiä. Mantalla oli hauska tapa sanoa: “On se sillai ruennu nuoruus kulumaan”.
Kyläläisten keskuudessa liikkui lystikkäitä tarinoita Mantasta ja eräästä toisesta naisesta. Kylällä oli kaksi voimanaista, Kello-Kaija ja Vasara-Manta, ja heidän piti kokeilla kumpi oli parempi. Manta epäili kerran, että Kaija oli lähettänyt herhiläisen pistämään häntä ja yritti taikakeinojen avulla lähettää sen takaisin pistämään Kaijaa. Kertoja muistelee Mantan kerran halunneen näyttää Kaijalle paremmuutensa ja sanoi että “Minä se oon Vasaralaisen tyttö”, johon Kaija vastasi: “Oon se minnäi Koira-Jaakon tyttö”. Mahtimiesten tyttöjä siis molemmat, sellaisia joukosta erottuvia. Jotakin taikuuden mahtia oli muutamissa entisajan ihmisissä, ja osa heitä uskoikin ja he nauttivat pelonsekaista kunnioitusta.
Kuvassa Vasara Mantan neulomat kintaat ja kintaan paloja. Mantan tarina ja kintaan valmistustekniikka selvitettiin vuonna 2012 Suomussalmen kunnan Hanslankareilla tehdyssä projektissa. Kuva: Hanslankarit
Manta asusteli erään talon saunassa kesän ja lähti elokuussa etsimään lämpimämpää asuntoa talveksi. Vasaraan valmistui tie, joka kierteli Piispajärven etelä- ja pohjoisen puoliset talot. Tiepiirin mies koki järkytyksen seuraavana keväänä. Halkopinojen takana istui Manta osaksi lumen peittämänä. Oli istunut siinä koko talven, eikä kukaan ollut häntä kaivannut: ei kukaan – ehkä siksi, kun Manta kierteli jatkuvasti talosta taloon. Näin yksinäinen saattoi kiertolais nainen olla… Vasara Mantan tarina teoksesta “Korpi opettajana”, Siiri Luukkonen.